Suomen Sodat — Keskustelua Suomen käymistä sodista

Liity, värväydy!

Talvisota: Punakoneen hyökkäys alkaa

Kadetti kuopassa kirjoitti 22.06.2012 (14:48)

  • Muokkasi: kuopassa
  • Vastaa

30. marraskuuta alkoi Neuvostoliiton hyökkäys Wikipedian mukaan yhteensä huiman 27 divisioonaa käsittävän armeijan voimin. Siihen kuului 630 000 sotilasta. Se tapahtui kaksi päivää Mainilan laukausten jälkeen. Samanlainen kuvio koettiin, kun 2. maailmansodaksi leimahtanut tappelu alkoi Saksan hyökättyä Puolaan. Silloisen presidentti Paasikiven mukaan Neuvostoliiton hyökkäys osoitti, kuinka vähän rajanaapurimme välittää sopimuksista, sillä invaasioon ryhtyminen rikkoi Tarton vuoden 1920 sopimusta, vuoden 1932 Suomen-Neuvostoliiton välistä hyökkäämättömyyssopimusta, sekä vielä erikseen Kansainliiton (proto-YK) kanssa tehtyä sopparia. Sotatoimien ohessa neuvostoliittolaiset eivät tuhlanneet aikaa poliittisten iskujen suhteen, sillä jo 1. joulukuuta Suomeen nimettiin uusi hallitus, jota johti maasta kertaalleen pois potkittu Otto Kuusinen. Terijoen hallitus perustettiin nimensä mukaisesti sille paikkakunnalle, jonka neuvostoliiton hyökkäysjoukot ensimmäiseksi valloittivat.

Osallistu keskusteluun

  • Lihavoitu
  • Kursivoitu
  • Kuvalinkki
  • URL-linkki
  • Flash
  • Salasana kadonnut?
  • Vain yhteisön jäseneksi liittyneet käyttäjät voivat lähettää viestejä tänne. Ilmoita käyttäjätunnuksesi ja salasanasi ennen viestin lähettämistä, tai liity ensin jäseneksi.